Rock´n Roll Circus ja Apulanta

Apulanta on ehdottomasti Suomen punkrock taivaan Pohjantähti. Heinolasta kotoisin oleva yhtye perustettiin vuonna 1991. Aluksi yhtye soitti raskasta rockia, mutta bändin musiikkityyli kehittyi pikkuhiljaa punkiin. Ajan saatossa bändin musiikista pystyi jo kuulemaan alternative rockin ja nu-metallin vaikutteita ja nykyään heidän musiikissaan on jo hard rock -sävytteitä. Nuorison keskuudessa vankkaa suosiota ylläpitävälle Apulannalle on kertynyt levymyyntiä jo yli 500 000 kappaletta. Suomen virallisella singlelistalla on nähty yhteensä 21 Apulannan kappaletta.

Albumista elokuvaksi

Ensimmäinen pitkäsoitto julkaistiin 1995, mutta albumi ei menestynytkään odotetusti, ja yhtye joutui kriisin valtaan. Yhtyeen hajottamista harkittiin jo, mutta he päättivät yrittää vielä kerran. Toinen Apulannan julkaisema albumi ”Ehjä” pamauttikin yhtyeen valtavaan suosioon myyden kultaa. Vuonna 1998 ilmestyneen ”Aivan kuin kaikki muutkin” albumin kappaleesta ”Teit meistä kauniin” tuli lopulta yksi yhtyeen suosituimmista kappaleista, ja se oli singlelistan ensimmäisellä sijalla jopa 19 viikkoa.

Bunch of fans happy during a concert throwing up the devil horns

Kymmenen vuotta yhtyeen perustamisen jälkeen 2001 Apulanta myi ensimmäisen kerran platinaa albumillaan ”Hiekka”. Tämän jälkeen yhtyeen menestys on ollut tasaista ja yhtyeen asema on vakiintunut musiikkitaivaan kiintotähtenä. Yhtyeen Toni Virtainen muisteleekin heidän taivaaltaan tässä Radio Novan artikkelissa.

Bändin nykyään saavuttamaa asemaa voisi luonnehtia jo itseisarvoiseksi, ja yhtye on täysin kyseenalaistamaton. Yhtyeestä tehdäänkin jo esimerkiksi yhtyeestä tehtävä elokuva ”Teit meistä kauniin”, jota hypetetään ympäri verkkoa.

Vaihteleva kokoonpano

Yhtyeen kokoonpano ehti muuttua heidän alkutaipaleellaan muutaman kerran. Esimerkiksi Sipe Santapukki liittyi bändiin vasta sen perustamisen jälkeen. Lisäksi basistit ehtivät vaihtua pariin otteeseen vuoteen 1994 asti, jolloin nykyinen kokoonpano vakiintui lopullisesti. Suuret levy-yhtiöt eivät kiinnostuneet Apulannasta sen alkutaipaleella suuresta suosiosta huolimatta, mutta onnekseen he pääsivät mukaan Tehosekoitin-yhtiön perustamaan osuvasti nimettyyn ”Levy-yhtiö” -levy-yhtiöön.

Apulannan ensimmäinen julkaisu oli erittäin yhteiskuntakriittinen ja liekö sattumaa, että pian julkaisun jälkeen bändin basisti muutti pois Suomesta. Tilalle saatiin onneksi Tuukka Temonen. Vuonna 1994 laulaja-kitaristi Antti Lautala erosi yhtyeestä, koska hän halusi soittaa raskaampaa musiikkia. Bändin muut jäsenet taas halusivat suunnata popimpaan suuntaan. Antin lähdettyä muut päättivät lopulta jatkaa ilman toista kitaristia.

Jokin bändin reseptissä on oikein, sillä vuodesta toiseen Apulanta on jatkanut albumeiden julkaisua, ja yhtye on eittämättä todistanut olevansa paljon enemmän kuin pelkkä tähdenlento! Bändi esiintyy jatkuvasti suomalaisilla festivaaleilla kuten Ruisrock ja Ilosaarirock tai ottaa osaa isoja suomalaisia musiikkinimiä yhteen kokoaviin kiertueisiin kuten Rock’n’Roll Circus kiertueeseen, jossa bändi soitti mm. Kotkan Rockfestivaaleilla ja Wanajafestivalissa.

Reply

mts_wordx